Saavuttiin Pamukkaleen tiistaina neljän aikaan illalla. Käytiin viemässä tavarat hotellille ja lähdettiin syömään. Päätettiin ruokailun jälkeen lähteä kiipustamaan ylös 'vuorelle'. Pääsymaksu olisi ollut 20tl mutta onneksi meillä on museokortit, joilla päästiin ilmaiseksi katselemaan maisemia. Oltiin ylhäällä sopivasti auringonlaskun aikaan ja maisemat olivat upeat!
| Paikka näytti alhaalta ihan laskettelurinteeltä |
| Ylös piti kiivetä paljain jaloin, koska vuorta pisin virtasi vesi. |
| Kylä kuvattuna ylhäältä |
Seuraavana päivänä lähdettiin heti aamiaisen jälkeen kapuamaan taas ylös. Vuoren päällä oli Hierapolis ja raunioita, jotka käytiin myös katsomassa.
| Vuoren pinta on kalkkikiveä ja aika rosoinen joten kävely ylös ja alas oli turvallista ja helppoa |
| Altaisiin olisi voinut mennä uimaan, koska vesi tulee lämpimistä luonnonlähteistä. |
| Hierapolis |
Sää ja maisemat olivat mitä mahtavimmat. Vietettiin keskiviikkopäivä vielä Pamukkalessa ja lähdettiin viiden aikaan lentokentälle.
Meitä tietenkin ehdittiin hiukan huijata kyydityksissä, koska maksettiin 30 liiraa siitä että päästiin takaisin Denizliin (joka maksoi 3tl dolmuksella), koska meidän annettiin ymmärtää että tällä kyydillä päästäisiin suoraan lentokentälle.
Totuus paljastui kun kuljettajamme vei meidät keskustaan ja sanoi että Shuttle bus tulee kohta ja yritimme selittää että hänen piti viedä meidät suoraan kentälle. Noh mentiin sitten bussilla, ja siitäkin olisi vielä pitänyt maksaa 10tl. No käskettiin kuljettajamme selittää tilanne bussikuskille ja varmaan hän selitti, emme kuitenkaan maksaneet enää bussikyydistä mitään. Otti hetken aikaan toden teolla päähän, oikeastihan olisimme päässet lentokentälle 13 liiralla 30 liiran sijaan (dolmus 3tl + bussi 10tl). Noh todettiin että tämä oli onneksi ensimmäinen kerta kun meitä huijattiin ja toista kertaa ei tulisi enää tapahtumaan. Istanbulissa dolmuksen hinnat ovat aina samoja ja muutenkin aasian puolella, jossa turisteja ei juurikaan ole, ovat kaikki aina suht rehellisiä hintojen kanssa.
Vielä siis kuusi päivää Istanbulia jäljellä. Tarkoitukseni on käydä muutama nähtävyys läpi ja hoitaa asioita kuten netin irtisanominen sekä koululla papereiden hoitaminen kuntoon.
Koepakkasin laukkuni eilen ja ostin vielä 5 lisäkiloa. Peukut pystyyn että saadaan minut ja yli 50kiloa tavaroitani takaisin Suomeen :D
-Pauliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti