24.1.2013

Antalya 18.-22.1.

Vietettiin Antalyassa neljä yötä, perjantaista tiistaihin.

Perjantaina lennettiin Antalyaan. Laskeutuminen ei ollutkaan helppoa. Oltiin varmaan viiden metrin päässä maasta mutta noustiinkin takaisin ylös huonon sään takia. Lenneltiin taivaalla varmaan 20 minuuttia kunnes yritettiin laskeutumista uudelleen, ja onneksi onnistuttiin siinä. Sää oli aivan kamala perjantaina, hotellille kun päästiin niin oltiin aivan märkiä päästä varpaisiin plus kaikki matkatavarat. Laitettiin vaatteet kuivumaan omalla tyylillämme ja tilattiin pitsaa!



Kengät oli pakko kuivata ilmalämpöpumpun avulla :D Muuta lämmitystä huoneessa ollut tarjolla
Seuraavana päivänä sateli aamulla hiukan mutta lähdettiin silti katsomaan ympärillemme. Hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa, jonka läheisyydessä oli myös kaupungin keskusta. Lauantai vietettiin siis vanhassa kaupungissa, jossa suurin osa kaupungin nähtävyyksistäkin sijaitsee. 



Kellotorni







Sunnuntaina oli luvattu parhain sää Antalyaan, joten oltiin suunniteltu menevämme Düdenin vesiputouksille. Sinne suunnattiinkin heti aamiaisen jälkeen. Kotimatkan varrella poikettiin myös TerraCity -ostoskeskukseen hankkimaan matkalukemista. 




Düdenin kolmas vesiputous

Ulkona oli ainakin +20 astetta!


Hotellien opastuksia
Maanantaina kierreltiin lisää nähtävyyksiä ja kaupunkia. Rantakelejä ei valitettavasti Antalyassa saatu kokea mutta muuten oli onneksi hieno ja aurinkoinen ilma. 

Turkkilainen aamiainen


Hadrian portti


Satama


Tiistaina aamulla käytiin ostamassa liput bussiin joka suuntasi Pamukkaleen! Sitä oltiin odotettukkin jo oikeastaan vaihdon alusta asti. Yksi kohteista, josta Turkki on kuuluisa ja mielestäni pitää käydä katsomassa jos vain on mahdollisuus. Bussi matka kesti vajaan neljä tuntia ja matkan aikana bussissa oli myös juoma- ja ruokatarjoilu!



Pamukkalesta kerron omassa postauksessa lisää.

-Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti