31.12.2012

2012

Vuosi 2012 sisälsi paljon unhotumattomia ja mahtavia asioita!

Täytin 23-vuotta ja toivoin että jäisin tähän ikään. 24 häämöttää kuitenkin jo kolmen yön päässä, iik! 

Sain kunnian ja suuren vastuun saadessani ihanan kummipojan 22.3.2012




Kesällä tutustuin uusiin ihmisiin kesätöissä ja vietin aikaani hyvien ystävieni kanssa! 


Kävin myös reissussa Italiassa yhden parhaimman kaverini kanssa!
















Syyskuussa muutin Istanbuliin Turkkiin, jossa kasvoin taas henkisesti monta vuotta. Luutavasti henkinen kasvu unohtuu kun palaan kotiin :D

Sain vieraakseni Istanbuliin perheeni, tätini ystävänsä kanssa sekä hyvän ystävämme koulusta!

Tutustuin uusiin ihmisiin ja uuteen kulttuuriin.


Sain vaihdon aikana todeta, että minulla on maailman parhaat ystävät Suomessa enkä malta odottaa, että pääsen kuukauden päästä tapaamaan kaikki ihanat ihmiset!


Vuosi 2013

Tammikuussa on loppukokeet edessä vuoden vaihteen jälkeen Istanbulissa sekä kokeiden jälkeen reissu Antalyaan ja Pamukkaleen. Paluu kotiin 31.1.2013! :)

Nähdään kuukauden päästä!


Ihanaa uutta vuotta 2013!


-Pauliina

30.12.2012

Loppuviikon tunnelmia

Perjantaina minulla on yleensä vapaapäivä, mutta uuden vuoden aaton vuoksi päätin siirtää Turkin kielen tunnille menon maanantain sijaan perjantaille. Kouluun mentiin siis neljäksi, mutta sitä ennen käytiin Bosphorin sillan vieressä olevassa Beylerbeyin linnassa. 

Koulun jälkeen tavattiin Izmiristä tulleet vieraamme Anna ja Laura jotka ovat erasmusoppilaita Ege universityssä Izmirissä. Heidän kanssaan vietetään siis viikonloppu turisteillessa.  


Tunneli linnan pihamaalle

Bosphorin silta 




Beylerbeyin linna

Maisemia bosphorin salmelle sekä Faith Sultan Mehmetin sillalle
 Lauantaina lähdettiin siis kiertelemään nähtävyyksiä. Listalla oli maustebasaari, Suleimanin moskeija, suuri basaari, Topkap-palatsi sekä arkeologinen museo. Kaikki muut paitsi museo ehdittiin näkemään. 
Maustebasaarissa


Suleimanin moskeija

Lisää lamppuja basaarissa


Loppujen lopulta päästiin illalla takaisin kotiin, tässä kuvassa jo aiemminkin nähty Vakko-liike joulukoristuksineen
Tänään jatketaan tyttöjen kanssa kierrosta, tarkoituksena on ainakin käydä Miniatürkissa ja Taksimissa.


-Pauliina

25.12.2012

25/12

Päivä alkoi koululla 9-12, viimeinen luento Microbiology -kurssista!

Koulun jälkeen lähdettiin ostamaan Zarrinin kanssa tuliaisia vanhasta kaupungista..


Lamppukauppa Grand Bazaarilla

Yllättäen käytiin Starbucksissa...




Sain muutamalta kaveriltani ja kummipojaltani ihanat joulukortit :) Harmi vaan ettei omani ehtineet jouluksi Suomeen, toivottavasti sentään ennen uutta vuotta!
Siinä meidän joulupäivä lyhyesti ja ytimekkäästi.. 

-Pauliina

24.12.2012

Hyvää joulua! :)

Jouluaattoni kuvina..

Menin kouluun kymmeneksi, onneks päästiin tänään jo 12 koulusta

tein riisipuuroa, juotiin glögiä ja syötiin pipareita

Katsottiin Yksin Kotona 1 elokuva ja syötiin lisää

Avattiin lahjoja Skypen välityksellä, Papu jälleen kerran innokkain lahjojen avaaja :D
Jouluaattoni kuvina, nyt lähdetään vielä ulos ravintolaan syömään :)

Ihanaa joulua kaikille!


-Pauliina

23.12.2012

Shoppailua ja Skypettelyä

Jutskailtiin tänään Papun kanssa Skypessä. Eihän se varmaan ymmärtänyt mistä ääni tuli mutta varmasti tajusi, että minä sille jostain juttelen :D

Keskustelua Papun kanssa

Lunta Euroopan puolella

Kävin eilen kaverini kanssa Istinye Parkissa, joka on ainakin jossain vaiheessa ellei jopa vieläkin ollut Euroopan suurin ostoskeskus. Tässä kuvia näkemästäni.










Huomenna jouluaattona suunnataan kymmeneksi kouluun ja koulun jälkeen ajattelin syödä riisipuuroa, katsoa joululeffoja ja juoda glögiä :)

-Pauliina

21.12.2012

Lunta..!


Eilen saatiin lunta Istanbuliin asti! Lunta satoi koko päivän mutta kuten arvata saattaa loskaksihan se muuttui.. Tuli ainakin hetkeksi aikaa jouluinen fiilis ihan tänne asti :) 




Kaksien kokeiden jälkeen sekä kylmän ilman vuoksi palkittiin itsemme ihanalla Tomaattikeitolla Divan -nimisessä ravintolassa ja jälkkäriksi halusin vielä Starbucksin Chai Tea Latten. Sitä tulen niin kaipaamaan kun palaan Suomeen! Onneks tiedän, että Tampereella minua odottaa ihana Chai Latte ja ihanat kaverini, jotka sitä tulevat mielellää kanssani juomaan :)

Hei arvatkaas mitä, kolme yötä jouluun on! Sen ja vapaapäivän kunniaksi lähden kaupungille joululahja ostoksille! :D



Ihanaa joulun odotusta!

-Pauliina

16.12.2012

Aika kuluu nopeaan

Olen ollut kyllä tietoinen päivämääristä mutta silti tuntuu että viikot kuluvat aivan liian nopeasti..

Sain joulukalenterit vanhemmiltani ja unohdan avata luukkuja joka päivä, koska joulun odotus täällä ei tunnu samalta kuin Suomessa. Toisaalta minua ei haittaa se etten ole kotona jouluna, olenhan ennenkin sen viettänyt muualla ollessani Au pairina Brasiliassa vuonna 2009 (kääk siitäkin on jo kolme vuotta aikaa!). 


Syömättä jääneet suklaat melkein viikolta + juustokakku
Tajusin myös katsoa lukukausi kalenteria ja huomasin että loppukokeet alkavat jo 6.1. eli vain kolme viikkoa koulua jäljellä, sitten muutama viikko kokeita ja se on siinä. 

Aluksi aika kului täällä hitaasti ja otti aikaa tottua elämään Istanbulissa. Nyt tuntuu siltä että aika loppuu kesken, ja on vielä paljon näkemättä ja kokematta. Pitäisi ottaa ilo irti jokaisesta arkipäivästä, mutta ensi viikolla meillä on kolmet välikokeet ja sitten vain valmistautumista loppukokeisiin. 

Onneksi lentomme Suomeen on vasta 31.1. joten saadaan ainakin vajaa kaksi viikkoa lomailla Istanbulissa ja Turkissa.

Kaikki hauska loppuu aikanaan :) 


-Pauliina

13.12.2012

Pikkujouluvalmisteluja


Tänään päästiin koulusta tavalliseen tapaan yhdeltä ja torstaisten markkinoiden kautta päästiin kotiin puoli kolme. Meidän oli pakko vielä käydä kaupassa, koska huomenna meillä on pienet pikkujoulut meillä :) Shoppailureissu kestikin sitten viidestä puoli kahdeksaan. Pakotin Zarrinin tulemaan mun kanssa nopeasti Bershkaan josta löysin kuvan kengät..





Vaikkei täällä joulua vietetäkkään, silti koristelut ja tilpehöörit ovat samaa luokkaa kun Suomessa. Isossa ruokakaupassa myydään jopa aitoja joulukuusia :D Olisin halunnut ostaa pienen 30 liiralla, mutta järki sanoi kuitenkin ettei me ehkä sellaista täällä tarvita :D Meillä on ensi viikolla toiset Midterm kokeet joten ei tässä edes hirveästi ehdi uhrata joululle ajatuksia :/

Nauttikaa siellä Suomessa lumesta ja joulun odotuksesta! :) 


-Pauliina

12.12.2012

Pitkä viikonloppu Izmirissä




Lähdettiin matkaan ensin veneellä ja sitten bussilla, matka kesti 6h 50min

Saatiin yöpyä suomalaisten vaihto-oppilaiden luona Izmirissä eli ei tarvinnut maksaa hotellista lainkaan



Aitoja feikkikelloja, toimii aina

Efesus





Sirince-kylä


lentoshow


Izmir

Ataturk kaiverrettuna kiveen


Ihanat vohvelit

kellotorni Izmirissä

Extempore ratkaisu= lento kotiin
Lähdettiin matkaan torstaina koulun jälkeen. Oltiin illalla yhdeksän aikaan Izmirin bussiasemalla perillä, jonne Anna tuli meitä vastaan. Yövyttiin siis Annan asunnolla jossa hän asui kolmen muun opiskelijan kanssa. Heillä oli tilaa majoittaa meidät neljäksi yöksi, mikä helpotti meidän vierailua Izmirissä paljon! Kun he tulevat Istanbuliin saavat he sitten tulla vuorostaan meille kylään. 

Perjantaina käytiin Efesuksessa, joka oli noin tunnin matkan päässä Izmiristä. Samalla käytiin myös Sirincessä, joka oli pieni viinikylä vuorilla. Illalla mentiin takaisin Izmiriin ja käytiin paikallisissa erasmus-pilessä Annan ja Matin & heidän vaihtarikavereiden luona. 

Lauantaina käytiin kiertelemässä kaupunkia ja nähtävyyksiä Annan ja Matin kanssa ja Sunnuntaina Izmirin outletissä. Maanantaina aamulla meillä oli tunnin lento Izmiristä Istanbuliin joka oli aivan ehdottomasti parempi vaihtoehto kun istua melkein 7h bussissa. Maanantaina ehdittiin vielä hyvin Turkin kielen kokeeseen klo 17.

Eilen oltiin kasvohoidossa Zarrinin kanssa, hinnatkin ovat täällä hiukan huokeampia 90tl (n.40e) joten taidanpa käydä siellä vielä toiste ennen kotiinpaluuta. Ainiin ja kotiin tulenkin sitten 31.1.2012, lennot varattu Istanbul-Turku kahdella laukulla jotka saavat painaa yhteensä 40kg! 


-Pauliina